Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Esittely / KP Koirapalvelu Oy

Olen harrastanut erilaisia koiraharrastuksia koko ikäni. Nyt minulla on ollut siperianhuskyjä 20 vuotta, ja olen keskittynyt kilpailemaan rekikoiralajeissa. Kasvatan myös unkarilaisia laumanvartijoita, kuvaszeja. Kennelnimeni on "Talismaanin". Olen luonut yliopistouran tutkijana ja opettajana, ja sittemmin toteuttanut pitkäaikaisen haaveen oman yrityksen perustamisesta ja siirtynyt kokonaan koira-alalle 2021.

 
Olen todennut koirien lihashuollon olevan välttämätön edellytys pärjäämiselle omassa koiravaljakkoajossa. Harrastan myös koiranäyttelyitä, ja niissäkin koirien lihashuolto on ensiarvoisen tärkeää. Terve ja hyväkuntoinen koira on ilo esittää!  Laajin asiakaskuntani koostuukin rekikoirista sekä näyttelykoirista.
 
Olen suorittanut urheilukoirahierojan opinnot Tampereen koirahierojakoulussa.  Kouluttaudun ja opiskelen koko ajan lisää töiden ohella. Koira-alalla ei voi ikinä tulla valmiiksi, vaan aina on uutta ja mielenkiintoista opittavaa.
 
Ura
  • Filosofian maisteri, Helsingin yliopisto 2001
  • Filosofian tohtori, Helsingin yliopisto 2007
  • Dosentti, Biomateriaalien orgaaninen kemia 2014
  • Urheilukoirahieroja, Tampereen Koirahierojakoulu 2020
  • Fysioterapiaopinnot, LAB-ammattikorkeakoulu 2022